Kuusi haastavaa ja palkitsevaa kirjaa

Jarkko Laine -palkintoehdokkaat: Oksi, Pienen hauen pyydystys, Varisto, O, Iltavahtimestarin kierrokset, Outokuoriaiset.
Tehtävä oli houkutteleva. Etsitään kotimaisen kirjallisuuden helmiä vuosilta 2017-2019, ja valitaan  palkittavaksi haastava kaunokirjallinen teos.
Kun lupauduin Jarkko Laine -kirjallisuuspalkintoraatiin, ajattelin monia sykähdyttäviä lukukokemuksia uuden suomalaisen kirjallisuuden parissa.
Raatityöskentelyn mittaan todentui aavistus siitä, miten paljon kiinnostavaa kirjallisuutta jää näkymättömiin.
Raatilaiset vinkkasivat runsaasti myös uutta luettavaa, ja lukuajasta tuli antoisa.
Lopulta ehdokaslistalle valittiin kuusi teosta. Vaikka vain yksi palkitaan, suosittelen lukemaan kaikki kuusi omalla tavallaan haastavaa ja palkitsevaa kirjaa.
Alla raadin lyhyet luonnehdinnat finalisteista.
Mari Ahokoivun kaunis ja eeppinen sarjakuvaromaani  Oksi yhdistää Miyazakin estetiikkaa ja suomalaisen kansantaruston kuolemakuvastoa sekä lumoaa omaleimaisuudellaan.
Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys on maagista realismia herkullisimmillaan. Erikoislaatuisia hahmoja vilisevä tarina on viihdyttävä kuin veijariromaani.
Susinukke Kosolan Varisto. Tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana on lyriikan muotoa ja sisältöä uudistava, eksistentialistinen teos.
Miki Liukkosen O uudistaa romaanikerrontaa ja katsoo ennakkoluulottomasti tulevaisuuteen.
Matias Riikosen Iltavahtimestarin kierrokset on tarkkanäköistä, omaperäistä, tunnelmallista ja vangitsevaa öisen Helsingin kuvausta.
Jaana Seppänen pakottaa lukijan ulos turvallisista karsinoista. Esseistiikka on vapaan ajattelun puolustamista, sotaa kliseitä vastaan, ja Outokuoriaiset edustaa tätä ihannetta parhaimmillaan.
Jarkko Laine -palkinnon 2020 voittaja, kirjailija Juhani Karila (vas.), Jarkko Laine -seuran puheenjohtaja, raadin jäsen Joni Pyysalo ja kilpailun asiamies Jaakko Mikkola.
Blogipäivitys: Jarkko Laine -kirjallisuuspalkinnon 2020 voittajaksi raati valitsi Juhani Karilan teoksen Pienen hauen pyydystys. Palkinto jaettiin Turun pääkirjastossa 26.9.

Vuoden 2020 Jarkko Laine -palkintoehdokkaat

  • Mari Ahokoivu: Oksi (Asema 2018)
  • Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys (Siltala 2019)
  • Susinukke Kosola: Varisto (omakustanne 2018)
  • Miki Liukkonen: O (WSOY 2017)
  • Matias Riikonen: Iltavahtimestarin kierrokset (Teos 2019)
  • Jaana Seppänen: Outokuoriaiset (WSOY 2019

Palkintoraati

  • tuottaja Jouni Tulonen (pj)
  • kirjailija, teematuottaja Paula Havaste
  • kirjailija Jari Järvelä
  • kirjailija Anu Kaaja
  • professori Leena Kirstinä
  • kirjailija Tommi Melender
  • media-asiantuntija Riitta Monto
  • kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen
  • kirjailija Joni Pyysalo
Jarkko Laineen seuran 10 000 euron kirjallisuuspalkintoa rahoittavat Otava, Otavan Kirjasäätiö, Turun kaupunki, Turun yliopisto ja WSOY:n kirjallisuussäätiö.